Näin kulttuuripääkaupunki valitaan

Kuva: Ossi Piispanen

Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkien kisassa ratkeaa juhannuksen jälkeen

Etenevätkö Tampere ja 19 muuta Pirkanmaan kuntaa kohti vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä? Mahdollinen jatkoon pääsy kaksivaiheisessa kilpailussa selviää 24.6. klo 13 järjestettävässä opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotustilaisuudessa. Lopullinen valinta tehdään ensi vuonna.

Tampereen lisäksi kulttuuripääkaupungin titteliä havittelevat Oulu sekä Savonlinna, jonka hakemuksessa ovat mukana useimmat Itä-Suomen suuret kaupungit.

Näistä kolmesta hakijasta kansainvälinen asiantuntijaraati valitsee 1-3 jatkoon menijää Helsingissä 23. – 24.6. pidettävässä esivalintakokouksessa.

Valinnan pohjana ovat hakijakaupunkien raadille etukäteen toimittamat hakukirjat. Lisäksi jokainen kaupunki pitää noin puolentoista tunnin esittely- ja haastattelutilaisuuden noiden kahden päivän aikana. Tilaisuudessa Tamperetta edustaa noin kymmenhenkinen valtuuskunta pormestari Lauri Lylyn johdolla.

Kansainväliseen raatiin kuuluu kulttuurialan asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa. Aiempina vuosina raati on matkustanut paikan päälle haastattelemaan ehdokkaita, mutta poikkeusolojen takia haastattelu toteutetaan tällä kertaa etäkokouksena Helsingistä. Paikan päälle Helsinkiin matkustavat ainoastaan hakijakaupunkien valtuuskunnat.

Esivalinnasta jatkoon päässeet kaupungit käyttävät loppuvuoden hakemustensa konkretisoimiseen ja syventämiseen. Tähän niin sanottuun kakkosvaiheeseen kuuluu myös raadin vierailu hakijakaupungeissa.

Lopullinen Euroopan kulttuuripääkaupungin valinta tapahtuu 2021 keväällä finalistien joukosta.

Tarkempaa tietoa valinnan menetteytavoista löytyy tästä dokumentista.