Lapset ensin! Yle ja Särkänniemi satsaavat lasten mediataitojen kehittämiseen.

Pikku Kakkonen ja Särkänniemi tekevät lasten “Mediamaailman”

Yle ja Särkänniemi aloittavat uudenlaisen yhteistyön lasten mediataitojen kehittämiseksi.

Yle kehittää alakouluikäisille suunnattua elämyksellistä ympäristöä, jonka tarkoitus on vahvistaa lasten median teko- ja lukutaitoa. Tätä Pikku Kakkosen Mediamaailman konseptia hiotaan parhaillaan yhdessä mediakasvatukseen, kulttuuriin ja lastensuojeluun keskittyneiden järjestöjen ja tutkijoiden kanssa.

Tavoite on lisensoida konsepti ensimmäisenä Tampereen Särkänniemelle. Pikku Kakkosen Mediamaailma avautuu Särkänniemeen vuoden 2022 lopulla. Särkänniemi myös vastaa mediamaailman operoinnista. 

“Mediakasvatus on Ylen julkisen palvelun tehtävän ytimessä. Pikku Kakkosen Mediamaailmassa pääsemme toteuttamaan tätä tehtävää uudella tavalla yhdessä kumppanien kanssa. Lasten ja aikuistenkin mediataitojen tarve korostuu tulevaisuudessa, ja toivomme että mediamaailman konsepti saadaan laajasti käyttöön ympäri Suomen. Samalla varmistamme, että Pikku Kakkonen ja sen ohjelman säilyvät rakkaina suomalaisille myös tulevaisuudessa”, Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen sanoo.

Lapset pääsevät itse tekemään

Pikku Kakkosen Mediamaailmassa lapset ovat median tekijöitä. He pääsevät tuottamaan kaikenlaista mediaa audiosta videoon ja lisätystä todellisuudesta (AR) peleihin.

Mediamaailman suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota saavutettavuuteen. Tavoitteena on vahvistaa myös erityistä tukea tarvitsevien lasten mahdollisuutta osallistua median ja kulttuurin tuotantoon yhdenvertaisesti. 

“Pikku Kakkosen Mediamaailmassa kävijät kohtaavat Ylen lastenohjelmien hahmot kautta aikojen. Sinne voi myös tulla yleisöksi, sillä siellä kuvataan Pikku Kakkosen ohjelmia. Mediakasvatusta toteutetaan vuorovaikutteisen teknologian kautta siten, että oppiminen on sekä toiminnallista että hauskaa”, kertoo Ylen lastensisältöjen päällikkö Teija Rantala.

Pikku Kakkosen mediamaailman konseptin suunnittelussa ovat mukana Mediakasvatuskeskus Metka, Kulttuurikeskus PiiPoo, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KaVi, Mediakasvatusseura, Koulukino, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry sekä mediakasvatuksen lehtoreita ja tutkijoita Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Lapin yliopistoista.

Konseptin on tarkoitus valmistua vuoden 2021 aikana. Yle ja Särkänniemi ovat solmineet mediamaailman rakentamisesta aiesopimuksen.