Kulttuuripääkaupunkihaku on vieraillut mm. Nokialla kertomassa hakuprojektin nykytilanteesta. Perttu Pesä esitteli perusasiat.

”On arvokasta, että jokainen kunta löytää omat kärkensä”

“Jokainen kunta pääsee takuuvarmasti mukaan osaksi ohjelmaa ja projekteja. Nähkää omat vahvuutenne ja miten niitä voisitte hyödyntää osana ECoC -hanketta. Mitä haluatte muulle maailmalle kertoa omasta kunnastanne? Olen täällä teitä varten!”

Näin lupaa Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihaun kuntakoordinaattori Maria Peräinen. Hän kasaa Tampereen ja 19 muun kunnan kanssa kaikkien aikojen ohjelmaa Pirkanmaan mahdolliselle kulttuuripääkaupunkivuodelle 2026. 

Mutta millaista se ohjelma voisi olla? Esimerkki:

Lasi syntyy tuhannessa asteessa. Nuutajärven lasikylässä ammattimaiset lasinpuhaltajat jakavat työnsä vierailijoiden kanssa. Kaikenikäiset voivat kilpailla lasiesineiden suunnittelussa, ja lasitaiteilijat herättävät ideat eloon.

Näin kuvattiin Tampereen ja Pirkanmaan ensimmäisessä hakukirjassa yksi maakunnallinen ohjelmaidea. Tätä, ja myös uusia ideoita jalostetaan nyt kakkoskirjaan kuntakoordinaattori Maria Peräisen ohjauksessa.

Ensimmäisen hakukirjan maakunnalliset ideat liikkuivat Urjalan lasitaiteesta Sastamalan kukkapeltoihin, Parkanon ITE-taiteesta Mänttä-Vilppulan kansainvälisiin kuorofestivaaleihin. Siis luontoa ja kulttuuria, teollista perinnettäkin ja hienoa, korkeaa taidettakin.

Ensi huhtikuussa valmistuu lopullinen hakukirja, ja silloin selviää, millaisia ovat Tampereen ja Pirkanmaan lopulliset, ideasta vielä pidemmälle kehitellyt ohjelmaosiot. (Tämän jutun lopussa on kuvattu valintaprosessi)

Viikottain tavataan

Missä mennään kuntien ohjelmatyön kehityksessä lokakuussa 2020?

“Kuntayhteistyö etenee jokaisen kunnan kanssa yksilöllisesti. Viikottain pidetään tapaamiset kulttuurivastaavien kanssa Teamsissa, siellä on jokaiselta kunnalta valittu edustaja mahdollisuuksiensa mukaan paikalla.”

“Lisäksi on käyty monessa kunnan -tai kaupunginhallituksen kokouksessa Perttu Pesän kanssa pitämässä esittelyä hankkeen tilasta budjettiesityksiä varten. Myös erilaisia kick off – ja ohjelmatyöryhmäkokoontumisia on järjestetty kunnissa”, Maria Peräinen kuvailee. 

Hän kertoo, että tapaamisten lisäksi tietenkin niin kulttuurivastaavien kuin tuotantotiiminkin kanssa suunnitellaan ja kartoitetaan erilaisia yhteistyömalleja.

“Yhtenä tärkeimpänä asiana on kuitenkin parantaa yhteistyöverkostoja, luoda yhtenäisempää Pirkanmaata ja nostaa paikallisylpeyttä!”

Puristamme helmiä

Alussa mainittu Nuutajärven lasikylän projekti oli mukana jo ensimmäisessä hakukirjassa. Ensimmäinen hakukirja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kakkoskirjaan ei voisi tulla jotain aivan uutta.

“Nyt pyritään puristamaan lisää helmiä maakunnasta, jotta saataisiin niitä myös kakkoskirjaan. Osalla ohjelmaehdotukset jo valmiita, toisissa kunnissa vielä niitä viilataan.”

Ja jos käy niin, että jostakin yksittäisestä kunnasta ei löydy nippua toteutukseen asti meneviä, ns. “omia” ohjelmaideoita, kaikille kunnille taataan kuitenkin näkyvyys.

“Jokainen kunta pääsee takuuvarmasti mukaan osaksi ohjelmaa ja projekteja, tämä taataan jo suunnitteluvaiheessa. Se, millaisia omia ohjelmaehdotuksia vaikkapa tapahtumista kunnista nousee, vaihtelee kuitenkin vielä paljon. On arvokasta, että jokainen kunta löytää omat kärkensä, joita haluaa kiillottaa ja terävöittää ja voi näin tuoda ainutlaatuisuutensa esille”, Maria Peräinen sanoo.

Maria Peräinen lähettää kunnille vielä erityisen viestin:

“Nähkää omat vahvuutenne ja haasteenne ja miettikää, miten niitä voisitte hyödyntää osana ECoC -hanketta. Mitä haluatte muulle maailmalle kertoa omasta kunnastanne? Olen täällä teitä varten ja autan kaikin mahdollisin tavoin.”

—————————————————

Näin valinta etenee

Hakijakaupunkien esivalinta on tehty. Kansainvälisen Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -raadin ensimmäinen kokous järjestettiin kesäkuussa 2020 Helsingin keskustakirjasto Oodissa.

Raati arvioi Oulun, Savonlinnan ja Tampereen hakemukset ja kuuli kaupunkien esitykset. Kaikki kolme kaupunkia jatkoivat toiselle ja ratkaisevalle kierrokselle. 

Nyt on hakemusten jatkokehittelyn aika. Kaupungeilla on 23.4.2021 asti aikaa kehittää ja täsmentää hakemuksiaan. Kehitystyön pohjana on raadin antama palaute hakukirjoista.

Toukokuussa 2021 kahdesta neljään raadin edustajaa tekee yhden päivän vierailun esivalinnan läpäisseisiin kaupunkeihin juuri ennen lopullista valintaa koskevaa kokousta. 

Lopullisesti Euroopan kulttuuripääkaupunki vuodelle 2026 valitaan raadin kokouksessa 2.6.2021 Helsingissä.