Auton muuntaminen etanolikäyttöiseksi vähentää päästöjä

Siinä tärkeimmät. EFlexFuel-asentaja Serko Nieminen näyttää noin älypuhelimen kokoisista osaa, joka on etanolimuunnoksen "aivot". Lisäksi tarvitaan etanolipitoisuuden "nuuhkija" ja hieman piuhaa.

Luovu bensiinistä, vaihda etanoliin ja vähennä päästöjä 

Tekemällä autostani muunnossarjalla etanolikäyttöisen, voin vähentää autoiluni kasvihuonepäästöjä lähes 80 prosenttia. Muunnosoperaatio maksaa muutaman satasen. Se tulee takaisin säästyneinä polttoainekustannuksina.

Mutta hetkinen. Miksi me kerromme näillä sivuilla etanoliautoilusta? Tässähän haetaan kulttuuripääkaupungiksi eikä autoilukaupungiksi?

Sen vuoksi, että kulttuuripääkaupunkihaun arvoihin on kirjattu seuraava: ”Haluamme taistella ilmastonmuutosta vastaan sekä kestävän kehityksen ja tulevien sukupolvien puolesta.” Siksi haluamme kertoa myös yrityksistä, jotka ovat edelläkävijöitä esimerkiksi kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Haemme aktiivisesti yhteistyötä alan yritysten kanssa.

Ja sen vuoksi matkaamme Pirkkalan teollisuusalueelle. Siellä muunnossarjoja on jo seitsemän vuotta valmistanut ja asentanuit StepOne Tech. Yrityksen eFlexFuel-muutossarja on asennettu jo yli 10 000 autoon, joista Suomeen noin 4000.

Etanolia tehdään jätteistä

Muunnos etanoliautoksi? Mistä siinä oikein on kyse?

Itse muunnossarja on noin kännykän kokoinen laite, joka voidaan asentaa bensiinimoottorilla varustettuun autoon. Laite sopii Suomen kahdesta miljoonasta bensa-autosta noin puoleen­toista miljoonaan. Tältä sivulta voi tarkistaa, mihin autoihin muunnossarja sopii.

Laitteen avulla bensiiniauton moottori voi käydä E85-polttoaineella. Siinä on keskimäärin 80 prosenttia etanolia.

Suomessa E85 tehdään uusiutuvista lähteistä ja jätteistä, ja siksi se on ympäristöystävällistä, kertoo. StepOne Techin toimitusjohtaja Tuomo Isokivijärvi

Hetkinen? Bensa-autossa ja etanoliautossa on molemmissa pakoputki. Eikös se ole sama, mitä siellä palaa, kun se kuitenkin palaa ja putkesta tulee hiilidioksidia?

“Etanolimuutoksen ympäristöystävällisyys perustuu kiertotalousajatteluun”, selittää Isokivijärvi.

“Suomessa myytävät RE85- ja EkoE85-polttoaineet on valmistettu biojätteestä, elintarviketeollisuuden sivutuotteista, vaikka sahanpuruista, siis aineksesta, joka muutenkin maatuessaan vapauttaisi hiilidioksidia ilmakehään. Suomessa ei siis harjoiteta esimerkiksi kasvienviljelyä, jossa sadon ensisijainen käyttötarkoitus olisivat biopolttoaineet.”

“Pakoputkesta tulee about samaa tavaraa ulos, paloi moottorissa bensaa tai etanolia. Mutta kun katsotaan kokonaisuutta, koko elinkaarta, päästöt laskevat 80 prosenttia verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen.”

Vertailuun pitää ottaa myös sähköautot. Kuinka ne pärjäävät ympäristövertailussa etanoliauton kanssa?

“Kokonaisuus on mutkikas”, tunnustaa Isokivijärvi.

“Sähköautossa ei ole pakoputkea. Mutta kun 85 % energiavaroista tuotetaan fossiilisesti, niin hyvin todennäköisesti ladatessasi sähköautoa lataat fossiilista energiaa. Asia on siis monimutkaisempi kuin että onko autossa pakoputki vai ei.”

“Hybridiauto on päästöjen kannalta hyvä ratkaisu, jos pystyt sahaamaan vaikka lyhyttä työmatkaa sähköllä ja lataat sen uusiutuvalla sähköllä. Mutta suoraan sanottuna monessa ns. kevythybridissä se hybridi on vain verohuijausta”, Isokivijärvi sanoo.

Tuomo Isokivijärven mukaan tarvitsemme sekä etanoli-, kaasu- että sähköautoja.

 

Marraskuun 2019 alussa 11000 tiedemiestä julkaisi paljon huomiota herättäneen julkilausuman ilmaston hätätilasta BioScience-julkaisussa. Tiedeyhteisö esitti raportissaan kuusi kriittistä toimenpidettä, jotka pitäisi tehdä heti välttääksemme katastrofin.

Toimenpiteistä ensimmäinen koiski energian tuotantoa. Siinä todettiin muun muassa että ”The world must quickly implement massive energy efficiency and conservation practices and must replace fossil fuels with low-carbon renewables.”

Varsin perusteellinen kansantajuinen vertailu erilaisten autojen päästöistä löytyy täältä.

Traficom tukee muunnosta

Isokivijärvi ei halua tuomita mitään bensiiniautoilun vaihtoehtoa. 

“Me tarvitsemme kaikkia ratkaisuja. Sähköautoja, kaasuautoja, etanoliautoja, biodieseliä. Me kaikki olemme yhdenvertaisesti oikeutettuja siihen, että voimme vähentää päästöjämme. Me halutaan tarjota ratkaisu, jolla muutaman sadan euron investoinnilla voi päästä eroon fossiilisista polttoaineista.”

Mitäs tämä kaikki merkitsee autoilijalle taloudellisesti? Etanolimuutos maksaa asennettuna noin 450 euroa. Lisäksi kustannukseksi tulee 50 euron arvoinen muutoskatsastus. Muutoskatsastuksen jälkeen saa Traficomilta 200 euron muuntotuen suoraan pankkitilille, eli näin valtio osallistuu muutostalkoisiin.

Etanolia kuluu enemmän kuin bensiiniä, mutta se on halvempaa. Tällä laskurilla voi katsoa, millaisessa ajassa muutos on maksanut itsensä takaisin. Jos ajaa 20 000 kilometriä vuodessa, se tapahtuu noin yhdessä vuodessa. Sama laskuri kertoo myös, paljonko olet vähentänyt muutoksella päästöjäsi.

Kysytään vielä kuluttajalta. Tamperelainen viestintäpäällikkö Merja Määttänen muutti A-sarjan Mersunsa etanolikäyttöiseksi.

“Asennutin autooni eFlexFuel -muunnossarjaboksin, joka teki ”Meze”-pikkumersustani ekologisen etanoliauton. Tarkkaan ottaen autostani tuli kaksineuvoinen, eli siihen voi tankata etanolia tai bensiiniä missä tahansa seossuhteessa. Vuosia jahkailtu operaatio oli ällistyttävän kivuton”, Määttänen sanoo.

Automiehet epäilivät, että muutos tuo ongelmia. Ainoa ongelma oli huonontunut kylmäkäynnistys:

“Kovilla pakkasilla olen ottanut käyttöön etanoliautoilijoiden luottokonstin: sekoitan tankilliseen noin viisi prosenttia lisää bensaa, ja kylmäkäynnistysongelma katoaa.”

Määttänen on muutokseen tyytyväinen: “Minun tunteisiini vetoaa riittävän syvästi ajatus siitä, että voin näin helposti ja halvalla keventää ympäristörikosrekisteriäni.”

Määttäsen kokemukset on kirjattu kokonaisuudessaan Aamulehden artikkeliin.