Muumimuseo on Tampereen kansainvälisimpiä matkailukohteita. (Kuva: Laura Vanzo)

Kuusi pointsia kulttuuripääkaupungista ja kansainvälisyydestä

Olisiko hienoa, jos Tampere ja Pirkanmaan 19 muuta kuntaa olisivat Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026? Kyllä, samaa mieltä mekin olemme.

Mutta olemmeko ajatelleet, että Euroopan kulttuuripääkaupunki on täysin kansainvälinen projekti? Projekti, joka saattaa vaatia peritamperelaisen Ei tehdä tästä nyt numeroa -ajattelutavan muutosta?

Tässä kansainvälisyydestä kuusi haastavaa pointsia.

1. Kansainvälisyys on hakemisen edellytys.

Keskusteluissa Euroopan kulttuuripääkaupunkihausta tulee joskus esiin hieman itseriittoinen asenne. Koko projekti käsitetään jonkinlaiseksi tamperelaisen kulttuurin vientihankkeeksi, jossa esitellään meidän hienoa osaamistamme. Euroopalle jäisi tässä konseptissa jokin epämääräinen katsojan ja rahoittajan rooli. Näinhän se ei mene.

Jo perusohjeissa hakemista harkitseville kaupungeille todetaan: “This is a European
project. Programmes must highlight both the common features and the diversity of cultures in Europe. The overall vision of the event must be European and the programme must have an appeal at European – and international – level.”

2. Kansainvälisyys on hakukriteeri.

EU:n hakukriteerit kulttuuripääkaupungiksi haluaville korostavat eurooppalaisuutta ja kansainvälisyyttä joka käänteessä. Hakijan kelpoisuutta kulttuuripääkaupungiksi arvioidaan kuuden “pilarin” avulla. Itse kulttuuriohjelman sisältö on yksi noista kuudesta pilarista, ja “eurooppalainen ulottuvuus” on toinen – siis merkittävässä asemassa koko hakuprosessissa.

Opetusministeriön hakuohjeissa painotetaan: “The European dimension ensures that an ECOC is an international programme and not exclusively a domestic event. That a city is in Europe, has a vibrant and international existing cultural offer or has a multi-cultural population is not in itself a strong interpretation of the European dimension. The overall vision of the whole programme must be European, and the European dimension must therefore be reflected in the cultural and artistic content.”

3. Kansainvälisyys on kaksisuuntaista.

Kansainvälisyys ei kulttuuripääkaupungin projektissa tarkoita pelkästään maailmalta Tampereelle kutsuttua korkean profiilin esiintyjäjoukkoa. Se ei tarkoita myöskään pelkästään tamperelaisia kulttuurin vientituotteita.

Kansainvälistymistä pitäisi tapahtua kumpaankin suuntaan, ja vieläpä tavallisten kansalaisten tasolla. “The ambition of an ECOC must be to broaden the understanding and awareness of the city’s own citizens on the richness and diversity of cultures in Europe as well as on the commonalities between these cultures. There must be a focus on linking the city and its citizens with cities and citizens in other countries through cultural and other projects.”

4. Kansainvälisyys edellyttää aktiivisuutta.

Kuten eräs tamperelainen tapahtuma-alan toimija totesi tampereen kansainvälisestä maineesta: Tampere on kylmä, kallis ja kaukana. Lisäksi me tamperelaiset olemme mieluusti hyvin tyytyväisiä täällä omassa rauhassamme. Olisiko oikeastaan parempi, ettei kukaan meitä täällä häiritsisi? Ei tehdä tästä nyt numeroo…

Kulttuuripääkaupunkiprojekti edellyttää tuon asenteen muutosta. Tamperelaiset ovat ylpeitä kaupungistaan ja omasta kulttuuristaan. Nyt tuo ylpeys pitää näyttää rohkeasti myös kansainväliselle yleisölle.

5. Kansainvälisyys ei ole paikallisen vastakohta.

Miten käy paikallisen, omaleimaisen kulttuurin kansainvälisyyden puristuksessa? Kuka muistaa enää paikallisia kulttuurin ja taiteen tekijöitä tällaisessa projektissa, jonka ytimessä on eurooppalaisuus ja kansainvälisyys? Tällainen huoli on ymmärrettävä, mutta oikeastaan koko asia pitäisi ajatella päinvastoin: Euroopan kulttuuripääkaupunkiprojektin ytimessä on nimenomaan “richness and diversity of cultures in Europe”. Usein kaikkein paikallisin on kansainvälisesti kiehtovinta. Umpisuomalainen Aki Kaurismäki on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia elokuvaohjaajia. Kulttuuripääkaupunkiprojekti on paikallisuudelle enemmän mahdollisuus kuin uhka.

6. Tampere on jo kansainvälinen kaupunki.

Me tamperelaiset olemme tunnetusti hieman nurkkapatriootteja. Tietyissä piireissä kulkee suusta suuhun aforismi: Tampere, tuo maailman ainoa paikka.

Kotiseuturakkaus on hieno asia, mutta siihen liittyy joskus vähän menneisyyden haikailua. Turha haikailla ainakaan sen menneen ajan perään, kun kaikki olivat ns. “perustamperelaisia”. Silloinkin oltiin kansainvälisiä – eräs Finlayson oli todellakin kansainvälinen tulokas Tamperelle.

Ja nykyisin Tampereella puhutaan äidinkielenä 76 eri kieltä! (Lähde: Aamulehti, 1.10.2019) Noiden kielten joukossa ovat mm. igbo, pandzabi ja pilipino.

Ettei totuus siis unohtuisi: Tampere on aina ollut kansainvälinen ja on jatkossa yhä kansainvälisempi kaupunki. Nyt se pitää näyttää koko Euroopalle. Matka ei ole pitkä kulttuuripääkaupunkiprojektin edellyttämään eurooppalaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Tampereella on tuohon titteliin kaikki eväät.

Seppo Roth

(kirjoitus on julkaistu alunperin Tampereen kaupungin kansainvälisten asiiden internetsivulla kansainvälisyyttä koskevassa artikkelisarjassa.)