Tervetuloa Akaa - Nyt meitä on jo 20!

Hunajahulinat on Akaan, Suomen hunajapääkaupungin kesätapahtuma. Kuva: Markku Rintala.

Kulttuuripääkaupunkihaku laajenee taas: Tervetuloa makea Akaa!

Akaan kunta on päättänyt lähteä mukaan Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihakuun vuonna 2020.

Asiasta päätti Akaan kunnanhallitus.

Akaan mukaantulon jälkeen kulttuuripääkaupunkihaussa on mukana jo 20 kuntaa. Viimeisimpiä mukaan tulijoita ennen Akaata olivat Urjala ja Kuhmoinen, joka siirtyy Keski-Suomesta osaksi Pirkanmaan maakuntaa vuoden 2021 alusta.

Makea Akaa

Akaan kaupunki syntyi 1.1.2007, kun Toijalan kaupunki ja Viialan kunta lakkautettiin ja niistä muodostettiin yhdessä uusi kaupunki. Akaan kaupunki kasvoi entisestään 1.1.2011, kun siihen liittyi Kylmäkosken kunta.

Akaa on brändännyt itsensä ”Suomen Hunajapääkaupungiksi”. Titteli juontaa juurensa kaupunkimehiläistarhauksesta, jota alettiin toteuttaa Akaassa suunnitelmallisesti vuonna 2009.

Kaupungissa toimivat tarhaajat ovat sijoittaneet alueelle tarhoja siten, että mehiläisten pölytysalueet kattavat kaikki kolme keskustataajamaa. Tarhoja on noin 40 ja niissä asuu yli 20 miljoonaa mehiläistä. Vastaavassa mittakaavassa kaupunkimehiläistarhausta ei tiettävästi ole toteutettu missään muualla koko Euroopassa.

Akaan kaupungin slogan on Akaa – Makee kaupunki. Suomen Kuntaliiton järjestämissä Kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa Vaasassa toukokuussa 2014 Akaan kaupunki sijoittui pronssille Makea Akaa -teemallaan.

Akaalla kehitetään voimakkaasti perinteisen Toijalan aseman seutua. Kehitys saa lisää vauhtia, kun lähijunapilotti alkaa joulukuussa.

Joulukuussa Tampereen ja Akaan välillä alkaa kulkea yhdeksän uutta lähijunavuoroa. Ne palvelevat erityisesti työ- ja opiskelumatkustamista. Lähijunat pysähtyvät sekä Toijalan että Viialan asemilla. Yhteydet myös Tampereen iltarientoihin paranevat kun myöhäiseen iltaan saadaan noin klo 23 Tampereelta lähtevä uusi lisävuoro.