"Pohjimmainen totuus on oikeastaan vain heijastus kaivon pohjalla"

Jokelin ja Hujanen etsivät pimeyttä Pirkanmaalta

Teksti: Seppo Roth

“Suomalainen pimeys tapahtuu solutasolla. Pimeys on imeytynyt ihmisiin ja sitä ei voi millään valolla pestä pois. Se on nähtävä itse.” Näin sanoo valokuvaaja Touko Hujanen.

Laitoimme pimeimmän marraskuun lopussa kivenkovan reportterikaksikon, kirjailija-toimittaja Jantso Jokelinin ja vuoden 2018 kuvajournalistiksi valitun Touko Hujasen neljäksi päiväksi Pirkanmaan kierrokselle. 

Tehtäväantona oli löytää Pirkanmaan pimeä ydin.

Miksi juuri pimeys? Miksi me, jotka haluamme Tampereen ja Pirkanmaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, etsimme pirkanmaalaista pimeyttä? Miksi emme kerro vain valoisista asioista, hymyilevistä ihmisistä, iloisista tapahtumista?

Muistetaan ainakin se, että EU ohjeistaa kulttuuripääkaupungiksi haluavia kaupunkeja näin: Projekti on mahdollisuus tutkia avoimesti ja kriittisesti historiaa, myös sen pimeää puolta.

Me otimme ohjeen siis tosissaan ja kirjaimellisesti. Samalla halusimme kaivaa rakkaasta maakunnastamme esille jotain ainutlaatuista. Jotain sellaista, mitä on vain Suomessa. Jotain hämmästyttävää. 

Reportaasimatkan lopputulos löytyy tästä linkistä. Juttu julkaistiin vuoden lyhimpänä päivänä, 22.12. klo 15.03, jolloin aurinko laski Tampereella.

Seuraavassa keskustelua reportterikaksikon kanssa pimeydestä ja vähän muustakin.

”Rakastan marraskuuta”

Hujanen ja Jokelin, mikä on teidän henkilökohtainen näkökulmanne pimeyteen?

Hujanen: Rakastan marraskuuta. Valo on häiritsevää. Erityisesti kesä on vaikeaa aikaa. Silloin on mahdoton tehdä töitä. Jos näen vilahduksenkin valoisaa taivasta, revin kaikki vaatteet päältäni ja juoksen järveen. Marras-joulukuussa ei ole tätä ongelmaa.

Jokelin: Kyllä, mitä vähemmän on häiriöitä kuten valoa tai mitään muutakaan ärsykkeitä, sitä kiinnostavammaksi homma menee. Pimeydessä ei vaikuttaisi olevan mitään, joten se vaikutti täydelliseltä juttuaiheelta. Jokainen asia, joka sen uumenista löytyi, oli plussaa.

Olette ennenkin tehneet laajoja reportaaseja työparina. Mikä on työtapanne “salaisuus”?

Hujanen: Sisu-pastillit. Niitä on kahdenlaisia, pitkät ja lyhyet pastillit. Lyhyet pastillit otetaan kun pitää tarkkailla ympäristöä ja pitää silmät auki tonttujen ja kyrsien varalta. Pitkät, hitaasti sulavat pastillit, otetaan kun laitetaan matkavaihde päälle. 

Jokelin: Tuossa tulikin jo aika lailla se tärkein, eli pastilleista kaikki on ensisijaisesti kiinni. Toissijaisena seikkana vaikuttaa tietysti elämänmittainen ystävyys ja sen aika syntynyt yhteinen kieli, estetiikka ja hiljainen ymmärrys siitä, mikä on olennaista.

Teidän töillenne on myös tyypillistä, että kuljette oudoissa paikoissa. Olette muun muassa metsästäneet Suomen hirveintä turistikohdetta. Miksi kuljette sivupoluilla ettekä päivystä ovilivenä eduskunnassa?

Hujanen: Meitä kiinnostaa todella paljon mahdollisuus siitä, että näkee vilahdukselta jonkun hiiden tai maahisen. Myös jos katsoo ihan tavallista kiveä, se saattaa tietyssä valossa näyttää hiideltä.

Jokelin: Eduskunnan ovi kiinnostaa minua suunnattoman paljon. Ongelma on vain se, että sen oven äärelle ei mahdu enempää ihmisiä. Todella monen perunakellarin ovella ei puolestaan ole tälläkään hetkellä ketään. Täytyy hyväksyä realiteetit ja mennä sellaisille oville, jonka hapanleivänkatkuisia uurteita pääsee katsomaan rauhassa tarpeeksi läheltä.

Lähetimme teidät tutkimaan pimeyttä. Mikä oli teille itsellenne matkanne tavoite, mitä etsitte?

Hujanen: Etsimme aina samaa asiaa, joka on pohjimmainen totuus. Totuutta on kolmenlaista: pinnalla oleva totuus, tosi totuus ja sitten on vielä pohjimmainen totuus, joka on oikeastaan vain heijastus kaivon pohjalla.

Jokelin: Kaivonpohjatotuus tulee silloin tällöin esiin perusihmisessä. Tätä F. E. Sillanpään kuvaamaa luonnonilmiötä päätimme tällä kertaa etsiä, pyramidien ja pirujen ohella. Perusihminen on eräänlainen sanaton, puhtaasti ruumiillinen kokemus totuudesta. Se on yhtä harvinainen kuin maahinen, sen voi nähdä vain vilaukselta pimeydessä.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Jantso Jokelin (vas.) ja Touko Hujanen.

 

Pimeys on valokuvaajalle mahdoton asia siksi, että pimeässä ei voi ottaa valokuvia. Miten suhtaudut valokuvaajana tähän haasteeseen?

Hujanen: Ajattele nyt kuinka tylsän näköinen on koira. Mutta sitten kun valot laitetaan pois näkyvät vain koiran kammottavat silmät. Varjoista kuoriutuu se mikä koira oikeasti on, eli vaanija.

Kiersitte outoja kohteita. Missä pelotti eniten?

Hujanen: Minulla on todella huonot kengät, joten pelkäsin liukasta kalliota Ellivuorella.

Jokelin: Pelkäsin Helvetinkolussa kohtaamiamme strutseja. Aitaan ripustetut kyltit varoittivat, että niiden potku voi olla tappava. Kuvittelin poliisien soittavan vanhemmilleni, että olen kuollut strutsin potkuun Helvetissä. Aika ripeästi otin askeleen taaksepäin.

Miksi pimeys Suomessa on jotain niin musertavaa? Me kaikki tiedämme, että missä tahansa eteläisessä turistikohteessakin yöt ovat todella pimeitä. Miksi juuri suomalainen pimeys on niin merkillistä?

Hujanen: En ole huomannut mitään eroa. Jos ei tykkää pimeästä niin voi laittaa television päälle ja sieltä tulee neljä jaksoa Remppa vai muutto Vancouveria peräkkäin. Sitten voi juoda kaakaota ja nauttia!

Jokelin: Asuin joskus Turkissa, jossa pimeys tuli yhtäkkiä ja varoittamatta, ainakin tällaiselle suomalaiselle. Räpäytti vain silmiä niin aurinko olikin jo kadonnut ja edessä vain säkkipimeä tyhjyys. Meillä on sentään vaiheita kuten sininen hetki ja hämärän hyssy, jotka valmistavat pimeyteen. Kellekään ei jää epäselväksi, mitä on tulossa. Pimeyden vääjäämättömyys täyttää meidät melankolisella determinismillä.

Onko suomalaisessa pimeydessä jotain ainutlaatuista, jotain markkina-arvoa?

Hujanen: Suomalainen pimeys tapahtuu solutasolla. Pimeys on imeytynyt ihmisiin ja sitä ei voi millään valolla pestä pois. Se on nähtävä itse. Tervetuloa katsomaan.

Jokelin: Taiteilija Anish Kapoor on muuten saanut yksinoikeuden käyttää maailman mustinta väriä Vantablackia, joka ei heijasta käytännössä lainkaan valoa. Jos maailmantaloutta katsoo laajemmin, pimeellä touhulla tuntuu olevan enemmän markkina-arvoa kuin juuri millään muulla. Tietenkin tähän pörssiin voisi listautua myös suomalaisella pimeydellä. Onneksi pimeydessä on myös jotain, joka ei alistu markkinoille.

Pitäisikö Tampereen ja Pirkanmaan teidän mielestänne olla Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 ja jos niin miksi?

Hujanen: Pitäisi ehdottomasti. Maailmassa on kaksi hyvää asiaa. Toinen niistä on pastillien syöminen autossa ja toinen on Pirkanmaa.

Jokelin: Pitäisi tietenkin. Tampereen ja Pirkanmaan täytyy toki myös ansaita se ankaralla kalvinistisella kulttuurityöllä ja lisäämällä edellytyksiä erityisesti kaikenlaiselle hämärälle taidehiippailulle.

Jos pyydämme teitä keväällä tekemään kierroksen valon perässä Pirkanmalla, oletteko valmiita?

Jokelin: Auto on jo käynnissä.

Mikä työllistää reportterikaksikkoa tästä eteenpäin?

Hujanen: Teen reportaaseja lehtiin, gallerioihin, kellareihin, kirjoihin, kaduille ja loputtomaan pöytälaatikkoon.

Jokelin: Jatkamme uupumatta tuhansien tonttujen ja kyrsien metsästystä.