Aram Tertzakian vieraili Tampereella muun muassa Troll VFX -yrityksessä, jonka kanssa hän tekee yhteistyötä.

Hollywood-tuottaja aloittaa elokuvan mestarikurssit suomalaisille jo ensi kuussa

Dual oli ensimmäinen kokonaan Tampereella ja Suomessa kuvattu Hollywood-elokuva. Nyt Dual-tuottaja Aram Tertzakian sanoo, että he kuvaavat toisen elokuvan Tampereella jo tänä vuonna.

Hän kertoo myös XYZ-yhtiönsä uudesta projektista: Tulossa on Mestarikurssit suomalaisille elokuva-ammattilaisille.

”Teemme Mestarikurssit Hollywoodin käsikirjoittajien, näyttelijöiden, elokuvarahoittajien ja muiden ammattilaisten kanssa. Näin voimme olla yhteydessä paikallisiin elokuvaopiskelijoihin ja elokuvateollisuuden nuoriin ammattilaisiin”, Tertzakian sanoi 11. helmikuuta vieraillessaan Tampereella.

XYZ:n lyhyen aikavälin tavoite on tuoda Tampereelle lisää elokuvia. Pitkällä aikavälillä yhtiön päämääränä on tehdä Tampereesta elokuvien keskus, ”audiovisuaalinen hubi”, kuten Tertzakian sanoo.

XYZ toimii nopeasti. Mestarikurssit alkavat jo ensi kuussa.

Huippuasiantuntijoiden neuvoja

”Isännöimme kursseja aluksi Zoomin kautta ja toivottavasti ajan myötä myös paikan päällä Tampereella ja muissa suomalaisissa kaupungeissa. Ajatuksena on, että meillä on erilaisia teemoja esimerkiksi siitä, kuinka käsikirjoitus luodaan, kuinka suoratoistopalvelujen kuten Netflixin kanssa toimitaan, ja kaikkea siltä väliltä.”

”XYZ isännöi ja järjestää kurssit. Meillä on Hollywoodin asiantuntijoita, jotka puhuvat opiskelijoiden ja nuorten elokuva-ammattilaisten kanssa ja vastaavat kysymyksiin. Näin voimme kaventaa kuilua kansainväliseen osaamiseen, mistä voi olla hyötyä suomalaisille ”, Tertzakian sanoo.

Mutta miksi XYZ tekee sen? Eihän se ole liiketoimintaa? Tertzakian sanoo, että on:

”Me kaikki hyödymme. Tulimme tänne XYZ:n kanssa tekemään Dualia. Se oli niin hyvä kokemus, että tajusimme haluavamme tehdä elokuvia täällä. Haluamme myös Hollywoodin tekevän enemmän elokuvia täällä, koska tämä on loistava kuvauskohde.”

”Tässä välissä mellä on osaamisvaje, joka on täytettävä. Kansainvälistä osaamista on lisättävä. Jos panostamme tähän pienellä investoinnilla, kaikki hyötyvät.”

”Olemme täällä tukemassa sinua”

XYZ tuli tekemään elokuvia Tampereelle koronaviruksen takia. Yhtiö etsi turvallista paikkaa ja huomasi Tampereen olevan ihanteellinen: Koronaturvallisuuden lisäksi Tampereella on helppo liikkua, täältä saa helposti kuvauspaikkoja käyttöön ja täällä on osaamista.

Vielä tärkeämpi oli asenne, jota Tertzakian kuvailee ”yleiseksi haluksi auttaa ja saada asiat tapahtumaan”. Hän sanoo, että Business Tampere, Visit Tampere ja Film Tampere antoivat kaiken tarvittavan ”avaamalla ovet ja sanomalla, tule tänne tekemään töitä”.

”Tampere kaupunkina kääri hihansa ja sanoi, että olemme täällä tukemassa sinua.”

Aram Tertzakian
Aram Tertzakian