Fritz Langin Metropolis onkin nykyisyyden kuva

Tampere-talo: Metropolis. Kuva: Kimmo Siniluoto.

1920-luvun dystopia onkin osuva ajankuva nykyisyydestä

Fritz Langin Metropolis (1927) nähtiin ja kuultiin Tampere Filharmonian livesäestämänä Tampere-talossa, restauroituna versiona lähes alkuperäisessä muodossaan. Mykkäelokuva- ja scifiklassikossa on aineksia monenlaiseen tulkintaan.

Elokuva itsessään on samalla kertaa dystopia siitä mihin suuntaan yhteiskunta oli aikalaisten mielestä menossa ja toisaalta osuva ajankuva nykyisestä todellisuudesta.

Seuraavassa mietteitä elokuvasta uuden katsomiskokemuksen perusteella. Äänessä ovat Jukka-Pekka Laakso (kursiivilla), Heikki A. Kovalainen ja Jaakko Stenhäll

Mikä katsomiskokemuksessa tuntui voimakkaimmin?

HK: Nähdä työläiskaupunkikuvaus työläiskaupungissa: dystooppinen 1920-luvulla tehty kertomus koneista, jotka ovat vähällä tuhota ihmiskunnan, kaupungissa, jonka koneet osaltaan pelastivat 20- ja 30-luvuilla sodan raunioista ja lamasta…

JS: Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta Metropoliksen rakenne on mielenkiintoinen: kaupunkivihreästä on tehty ylellisyyttä, johon vain eliitillä on varaa. Yhtä ilmeistä on myös, että eliitti kulkee kaupungissa autoilla – ja jopa lentokoneilla. Urbaani dystopia on viety äärimmilleen.

Elävä musiikki, joka nyt kuultuna nousee vähintään tasavertaiseen asemaan kuvan rinnalle tuo sävyjä ja toisaalta vastakkainasetteluja kuvan viestiin. Miten muuten koitte elokuvan taiteellisesti?

HK: Hienolta tuntui se, miten joskus oman taiteenalansa sisällä pysyttelevät taiteilijat paiskasivat kättä isossa ja yhtenäisessä kokonaistaideteoksessa – Rouvalin ja edeltäjiensä kansainväliselle tasolle nostama orkesteri soittamassa vivahteikkaasti ja silti konemaisesti elokuvan iskuihin synkronoituna.

Elokuvaa voi oikeastaan katsoa kahdella tavalla: joko säestettynä mykkäelokuvana, jolloin huomio ajoitain herpaantuu teoksen taiteellisuudesta huvittaviin yksityiskohtiin. Toisaalta sitä voi katsoa ja kuunnella ainutlaatuisena ohjelmallisena musiikkina, jota elokuva kuvittaa.

Jos meistä tulisi kulttuuripääkaupunki, tämä voisi olla jokapäiväistä…

Metropolis – lukemattoman muun elokuvan ohella – todella ansaitsee tämänkaltaiset ainutlaatuiset esitykset.

…mutta entäpä nykyaikana?

Nykyään naisoletettu katsoja kiinnittää huomiota Metropoliksen naiskuvaan, joka on 20-luvulta, tekijät kun eivät kyenneet näkemään tulevaisuutta tasa-arvoisena. Mielenkiintoisia ovat myös miespäähenkilön homoeroottiset piirteet: mieskuva 20-luvulla oli monipuolisempi kuin 1930–60-luvuilla! Ajankuvaa on myös silloin itsestäänselvä juutalaisuuden stereotyyppinen kuvaus.

HK: Taideteokset ovat aina aikansa vankeja, mutta Metropoliksessa on yhtä lailla visionäärisä ennustuksia tulevasta. Esimerkiksi ihmisen ja koneen päällekkäisyys ja näihin liittyvien vastakohtien purkaminen. Edes Metropoliksen ”kommunismi” ei ole niin teknokraattista kuin jotkin historialliset kommunismit – ja kääntäen koneet tuntuvat elokuvassa ymmärtävän koneiden pahuuden vähintään yhtä hyvin kuin ihmiset.

JS: Elokuvan jopa hieman naivistinen alkulause ”aivot ja kädet tarvitsevat välittäjäkseen sydäntä” voidaan nähdä liberaalin demokratian vaikeana asemana kommunismin ja kapitalismin välissä. Samanlainen maailmankuvien vastakkainasettelu on nähtävissä nykyäänkin. Jakolinjat ovat erilaiset, mutta liberaali demokratia on ongelmissa.

Nykyaikaa puhuttaa myös alun näkymä mekanistisesti kulkevista ihmisistä osana konetta – klassista kuvastoa, joka Metropoliksen ohella näkyy vaikkapa Chaplinin Nykyajassa. Ajatus on palannut takaisin Amazonin suurissa lähettämöhuoneissa, joissa algoritmit käskyttävät ihmistä, tai Foxconnin valtavissa satojen tuhansien ihmisten tehtaissa, joissa valmistetaan suuri osa maailman kännyköistä….

HK: Minua kosketti myös se, miten vesi saa elokuvassa kaupungin valtaansa. Kaupunki on vähällä hukkua tulvaan, jonka ihmiset ovat itse aiheuttaneet – kuin alitajuisena aavistuksena tulevasta ilmastokriisistä.

Fritz Langin Metropolis Tampereella
Tampere Film Festival 50 vuotta
+ Tampere Filharmonia, 7.3.2020