Kangasala

Kangasala

Oksalla ylimmällä

Liki 32 000 asukkaan Kangasala on kasvanut kaupunkimittakaavaan sekä kooltaan että toimintatavoiltaan ja on kehittymässä rohkeasti uudenlaiseksi tulevaisuuden
kaupungiksi.

Oksalle ylimmälle kurkottava Kangasala on laadukas kulttuuri- ja vapaa-aikakaupunki. Kangasalan tunnelmallinen kulttuurimaisema ja luonto ovat vetäneet kävijöitä puoleensa jo vuosisatoja. Kesäpäivä Kangasalla -laulu maalaa mieleen kuvan pirkanmaalaisesta luonnosta kauneimmillaan ja ihmisen kaipuusta vapauteen. Kun kipuat harjulle, nouset oksalle ylimmälle, kohottaudut hetkeksi irti arjesta ja näet kauemmaksi. Täällä on vapautta nähdä ja kokea asioita yksin ja yhdessä.

Kulttuuri eri muodoissaan koskettaa Kangasalla kulkijaa. Kangasala-talo, museot, kartanot, taiteilijakodit, galleriat, teatterit ja käsityömyymälät tuovat kangasalalaisten taiteilijoiden sielunmaiseman käden ulottuville.

Kaupungin asukkaat saavat kesäisin seuraa 4 600 kesäasunnon vieraista. 420 järveä ja upeat lähiruokatuottajat luovat kesäpäivän Kangasalla.

Kangasalla hellitään lähiruoan ja herkuttelun ystäviä. Paikallisia tuotteita saa toreilta, tilamyymälöistä, maatilojen suoramyynnistä, vähittäiskaupoista, ruokapiireistä ja myyjäisistä.

Kangasala tarjoaa myös mahtavan kattauksen autoilun ja tieliikenteen historiasta kiinnostuneille. Sekä Vehoniemi, että Mobilia ovat suosittuja kohteita, joissa viihtyy koko perhe.

70 kilometriä pitkä nauhataajama mahdollistaa elinkeinot matkailusta maatalouteen ja hoivasta teollisuuteen. Sahalahdella sijaitsee Saarioisten ja Atrian tehtaat, rakennustyömailla näkyvät monet paikalliset rakennusyritykset ja Pikonlinnan alueella on iso hoivayritysten keskittymä. Kaupungin erikoispiirteisiin kuuluu hevostalous, kaupungin alueella kopsuttelee noin 2 000 hevosta, joiden ympärille on muodostunut omaa liiketoimintaa vikellysareenoineen ja talleineen.

Kangasalle on lähivuosina valmistumassa kolme suurta yritys- ja asuinaluetta: Lamminrahka, Tarastenjärvi ja Saarenmaa. Myös keskusta-alue uudistuu parhaillaan entistä monipuolisemmaksi ja viihtyisämmäksi kohtaamispaikaksi. Uimahallin viereen ja kulttuurikeskus Kangasala-talon läheisyyteen valmistuva hotelli ja pysäköintitalo tuovat Kangasalle uuden, kauas näkyvän maamerkin. Torialueen uudistaminen, suunnitteilla oleva kauppahalli ja torin reunalle rakentuvat parisataa uutta, kulttuurinläheistä asuntoa lisäävät keskustan elävyyttä myös kauppapaikkana.

Vaatimattomasti paras Kangasala.

 

Suosituimmat nähtävyydet 

Kirkkoharjun, Vehoniemen ja Haralanharjun näkötornit, Pohtiolammen lintu- ja maisematorni, Keisarin portaat -näköalatasanne, Vehoniemen automuseo, Mobilian Autokylä, Kangasala-talo, Kimmo Pyykkö -museo, Kangasalan Lepokoti, muinaisjäännösalue Sarsa ja Suomen vanhin keittiö, tähtikattoinen kivikirkko ja verikivi, kartanot, karjalaisen kulttuurin Äijälä-talo, Etelä-Suomen suurin yhtenäinen erämaa-alue Laipanmaa, Kaarinan polku, Suomen suurimpiin kuuluva suppa Punamultalukko, luolakohteet, joista tunnetuimmat ovat Lempokivi ja Ohtolan Pirunkallio.

 

Paikallisia makuja 

Kangasalan lähiruoka