Tampere on minulle kulttuurikaupunki, jossa suuriakin unelmiaan voi elää todeksi

Ilmari Kujansuu

Tampere on minulle kulttuurikaupunki, jossa suuriakin unelmiaan voi elää todeksi – katsomoissa, pelikentillä tai vaikka teatterien suurilla näyttämöillä!

Tampereen Työväen Teatteri ja Billy Elliot -musikaalin tuotantotiimi ovat antaneet minulle mahdollisuuden oppia teatterilaisuutta ja päästä esiintymään isolle estradille superlahjakkaiden ammattilaisten tuella.

Tampere on riittävän pieni, että minunlaiseni tavallinen poikakin voi saada tällaisen tilaisuuden, mutta samalla riittävän iso esimerkiksi Billy Elliotin kaltaisen huipputeatterin tekemiseen ja isojen yleisöjen saavuttamiseen.

Tampere on lätkäkaupunki ja Tapparan ja Ilveksen junnuja on täällä paljon. Mutta jos lätkä ei innosta, voi Tampereella kehittyä tosi pitkälle myös monissa muissa liikunta- ja kulttuurilajeissa. Minun valintojani ovat olleet tanssi ja laulu muun muassa Poikakuoro Pirkanpojissa. Legendaarinen tamperelainen poikakuoro täyttää ensi vuonna viisikymmentä vuotta ja on tosi lit (eli iskussa!)!

Olen vasta 12-vuotias, mutta haaveissani siintävät jo tamperelaiset ilmaisutaidonlukio TYK, konservatorio ja Näty. Tulevaisuudessakaan ei siis tarvitse lähteä Tamperetta edemmäs kalaan.

Billy Elliot -musikaalin Michael, näyttelijä, koululainen