Pispala on etsautunut muistiini taianomaisen kauniina unelmana

Hassan Blasim

Jouduin jättämään kotimaani Irakin 26 vuoden ikäisenä. Aloin etsiä toista kotia. Asuin, kävin ja työskentelin monissa kaupungeissa eri maissa, mutten koskaan tuntenut, että olisin kotonani, eli turvassa ja vapaa – ennen kuin pääsin Tampereelle, tarkemmin sanoen Pispalaan.

Pispala palautti mieleeni muistot vuorten syleilemästä lapsuuteni kotikylästä, jonka nimi (al-Tin al-aswad) tarkoittaa tummaa viikunaa.

Minulle Tampere on kuin varakeuhko, jonka avulla saan hengittää, siinä missä moni muu paikka kauneudestaan huolimatta saa oloni entistä ulkopuolisemmaksi. Pispala on etsautunut muistiini taianomaisen kauniina unelmana.

Hassan Blasim on kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja